24.2.2014

Kinuski-cheesecake -piirakka




Viime aikoina on tullut pyörittyä Facebookin Leivotaan-palstalla. Sinne kehiteltiin nyt ryhmäläisten kesken leikkimielinen leivontakilpailu, jossa ryhmäläiset leipovat jotain teemaan sopivaa. Teeman päättää edellinen voittaja. Ensimmäisessa haasteessa piti ideoida leivonnainen jossa yhdistyy kinuski ja piirakka.

Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt päässäni yhdistelmää kinuskista ja juustokakusta. Tuumasin, että tässäpä oiva hetki testata tätä yhdistelmää. Oikaisin sen verran, että testiversioon käytin kaapissa olevan purkin valmista kinuskikastiketta. Mutta toki maukkaamman saa, kun keittää kinuskin ihan itse!

Pitkästä aikaa sellainen leivonnainen johon rakastuin ihan täysin!



Murotaikina n. 1 kg:

300g voita
225g sokeria
1 kpl kananmunaa
1tl leivinjauhetta
450g vehnäjauhoa

Sekoita kaikki aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Ota massasta piirakkapohjaan 450g. Lopun massan voi säilyttää jääkaapissa tai pakastaa, tai leipoa pikkuleiviksi. Toki ohjeen voi suoraan puolittaa, jolloin saat vain tarvittavan määrän.

Taputtele 450g murotaikinaa tasaisesti voideltuun piirakkavuokaan, myös reunoille. Oma vuokani on 24-25cm. Vuokaa ei tarvitse jauhottaa, sillä rasvainen taikina irtoaa kyllä vuoasta ilman sitä.



Juustokakkumassa:

200g vaniljatuorejuustoa
250g maitorahkaa
2 kpl kananmunaa
60g kermaa
120g sokeria
1rkl maissitärkkelystä
1tl vaniljasokeria

lisäksi itse keitettyä kinuskia tai valmista kinuskikastiketta oman maun mukaan

Sekoita kaikki ainekset keskenään, paitsi luonnollisesti kinuski. Kaada muropohjan päälle. Tiputtele kinuskitäpliä täytteen päälle ja marmoroi  täplät halutessasi.

Paista 175 asteessa uunin alatasolla 30-35 minuuttia. Täyte saa hyllyä keskeltä kun otat piirakan pois uunista. Se jähmettyy jäähtyessään. Ylikypsäksi paistettu juustokakkumassa halkeilee rumasti.

Anna jäähtyä rauhassa. Parhaimmillaan kylmänä.



7 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Pitänee joskus kokeilla. Tuo kinuski on aika veikeän näköistä! :D

    VastaaPoista
  2. On kyllä tosi maukkaan näköinen! Mullakin on kondensoitua maitoa kaapissa, voiskin tällaista kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Miksi ohjeessa on kaikki grammoina eikä desilitroina? Ärsyttävää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ammattilaiset käyttävät grammamittoja, sillä ne ovat tarkempia kuin desimitat. Joillekin desi on kukkurallinen, toisille tasan se, joten ohjeet eivät välttämättä aina toimikaan desimitoilla :) Ei siis ole tarkoitus olla ärsyttävä. Ja nopsaanhan nuo muuttaa. Esim. vaniljarahka ja maitorahka ovat suoraan tuon kokoisia kaupasta ostettuna, 60 g kermaa taas on vähän päälle puoli desiä.

      Poista
  4. Voikohan tän pakastaa, jos jää kauheesti yli? Tuskin jää kun näyttää niin herkulliselta, mutta kumminkin :)

    VastaaPoista
  5. Kinuskitäpläni painuvat heti kakun pohjalle eivätkä näy pinnalla.. mistäköhän johtuu?

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...