30.9.2010

Suklaan ystävän unelma



Pitkään on tehnyt mieli tehdä suklaatäytekakku. Tämä sisältää valkosuklaa- ja geishatäytteen, päällä tummasuklaaganache.

Hyvin suunniteltu osoittautui taas puoliksi tehdyksi ja kakku keräsi kiitoksia. Loppumetreillä suklaaganache otti ja loppui kesken ja munasin sen verran, että uuteen satsiin lorahti enemmän kermaa. Siksi nuo päälliosan pursotukset ovat eri väriset. Ups!



Pohja:

6 kpl kananmunaa
2 dl sokeria
1.5 dl vehnäjauhoja
1.5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta

Kostutukseen vaniljamaito ja Daim-maitokaakao

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää kaikki loput aineet ja sekoita tasaiseksi.

Kaada massa irtopohjavuokaan ja paista 170 asteessa 30-35 minuuttia. Testaa pohjan kypsyys tarvittaessa tulitikun tms. avulla. Jos tikkuun jää taikinaa kun painat sen keskelle pohjaa, on pohja vielä raaka.

Kumoa kypsä pohja ritilälle ja anna jäähtyä. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen kerrokseen.



Valkosuklaatäyte:

1 prk Floora Vispiä
200 g valkosuklaata

Sulata suklaa mikrossa. Vispaa kermaa hieman, älä kuitenkaan ihan vaahdoksi asti. Lisää kermaan sula suklaa ja vaahdota.



Geishatäyte:

1 prk Floora Vispiä
200 g eli 2 kpl Geisha-levyjä

Tee kuten valkosuklaatäyte.

Kasaa kakku irtopohjavuoan renkaan avulla kakkualustalle. Muista pohjan kostutus! Anna jähmettyä täytteineen ainakin tunti jääkaapissa ennen pursotuksia. Suklaan ansiosta täytteet jähmettyvät ilman liivatetta nopeasti.

Kun irrotat rengasta kakun ympäriltä, avaa rengas ja kierrä sen jälkeen esim. veitsellä kakun ympäri. Täytteet ovat saattaneet jäädä osittain renkaaseen kiinni ja näin ne eivät repeä kun irroitat renkaan.



Suklaaganache:

500 g tummaa suklaata
3.75 dl kuohukermaa

Sulata suklaa mikrossa, lisää kuohukerma ja sekoita tasaiseksi. Kaada tässä vaiheessa osa massasta kakun päälle, niin että päälliosa peittyy nätisti, saa valua hieman reunoillekin.

Laita kakku ja loppu seos jääkaappiin hetkeksi kylmettymään. Suklaa kovettuu kakun päälle. Vatkaa sitten loppu suklaa-kerma -seos vaahdoksi ja pursota kakun päälle. Ganache on huomattavasti paksumpaa kuin pelkkä kermavaahto ja ei ehkä pursotu ihan niin kauniisti.



18 kommenttia:

  1. Oijoiiii miten herkun näköistä! Tätä on ehdottomasti kokeiltava joskus, reseptikin vaikuttaa niin täydelliseltä! Nam! =)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa ihanalta! Minusta nuo eriväriset kermapursotukset tuo vaan mielenkiintoa kakun ulkonäköön, vaaleus raikastaa tumman suklaista kokonaisuutta. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen, teenpä tuota pikkusiskon synttäreille:) kovettuuko kuorrutus liikaa? (onko siis vaikea leikata...?)

    VastaaPoista
  4. Kuorrutus pysyy pehmeänä ja leikattavana :)

    VastaaPoista
  5. onpas ihanan suklainen kakku -> kokeiluun! Isänpäiväkakkuvinkkejä metsästelemässä! Linkitin blogisi, jos sopii?

    VastaaPoista
  6. Moi
    Kysymys: Onko kaikki kerrokset yhtä paksuja?
    Kuvasta päätellen näyttäisi että ylin kakkukerros paksumpi kuin toiset...
    On ihanan näköinen, kohta kokeiluun suklaatytön 4v synttäreille!!:)

    kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä yhtä paksuja, tosin veitsellä leikatessa ei aina onnistu ihan millilleen ja alempia kerroksia painaa kasaan sekä täyte että kostutus. Mutta sillä ei kakun onnistumiseen siis ole merkitystä, ovatko kerrokset yhtä paksuja :)

      Poista
  7. Kiitti: pohjat ei siis niin millilleen.
    Yksi asia mikä kans askarruttaa; kun ei mainintaa irtopohjavuoan koosta, onko se joku normi? 22cm?
    Mulla 24cm, ja tuosta tuli aika lituska...teen toisen mokoman huomenna, muuten liian ohuet kerrokset..5mm...

    kiitti taas!! Hienot sivut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelisin, tästähän on jo siis niin kauan kun olen tän tehnyt, että se vuoka oli varmaankin 22 cm :)

      Poista
  8. Hei,

    voiko kakun tehdä sisältöineen jo edellisenä päivänä valmiiksi? Kuorrutus vain juhlapäivänä?

    VastaaPoista
  9. ^^ Samaa kysyisin minä! :) Voiko kakun tehdä jo edellisenä päivänä? Miksei kuorrutusta voisi myös tehdä samana päivänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki voi tehdä jo edellisenä päivänä, myös kuorrutteen. Kupuun kun laittaa niin ei pääse pinta kuivumaan. Kaikki kermatuotteet kyllä säilyvät tekopäivän + 3 päivää sen jälkeen.

      Poista
  10. Voiko täytteissä käyttää Valion vispikermaa vai onko se liian rasvaista tai muuten sopimatonta? Lueskelin että Flora Vispi ei olisi ihan niin hyvän makuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Voit käyttää ihan mitä merkkiä itse haluat, sillä ei ole merkitystä :)

      Poista
  11. Kiitos reseptistäsi! Tein kuopuksen 1-vuotis synttäreille ja palautteena sain isännältä, että tämä kakku on tähän mennessä paras, minkä olen tehnyt.

    http://heidinhullutuksia.blogspot.fi/2015/02/taytekakku.html

    VastaaPoista
  12. Kuinka monelle hengelle tästä kakusta riittää? Ajattelin tehdä kakun pojan synttäreille (vieraita 23, joista 5 lapsia) ja mietinkin, että riittääkö yksi kakku. Toki muutakin tarjottavaa on tulossa. Kuinka leveään irtopohjavuokaan olet kakun tehnyt? Kiitos jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 6 munan eli n. 20 henkeä. Vuoka 22-24 cm.

      Poista
  13. hei! tuli tässä vielä mieleen, kun uudestaan ja uudestaan tätä teen. Suosikkikakku siis tullu..
    Käykö flora kuohu suklaaganachen?

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...